Kirjanpitotyö
Kirjanpito velvollisuus
on jokaisella yrityksellä. Se auttaa pitämään yrityksen varat, tulot ja menot
erillään yrittäjän ja muiden yritysten varoista, tuloista ja menoista.
Kirjanpidon voi tehdä myös yritys itse tai se voi ulkoistaa kirjanpidon.
Tilitoimistolle voi ulkoistaa muun muussa juoksevan kirjanpidon ja
tilipäätöksen, ostolaskut ja myyntilaskut sekä palkanlaskennan.
Tilitoimisto
ala
Suomessa tilitoimisto
yrityksiä on yli 4000 ja niiden liikevaihto on yli 750 miljoonaa euroa. Alalla
työskentelee yli 11 000 työntekijää. Tilitoimistolta voi edellyttää
luotettavuutta, ajantasaisuutta, palveluhenkisyyttä, jatkuva yhteydenpitoa,
laaja palvelu valikoimaa sekä selkeää hinnoittelua. Taloushallintoliittoon
hyväksyttäjä auktorisoituja tilitoimistoja on 760. Taloushallinto liito eli TAL
on Suomessa toimivien taloushallinnon palveluja tarjoavien auktorisoitujen
tilitoimistojen ja konsulttiyritysten valtakunnallinen liitto. Sen päämääränä
on kehittää tilitoimisto alaa ja se antaa jäsenilleen kaiken mahdollisen tuen,
että tilitoimistot menestyvät.
Pretax yhtiö
Pretax yhtiö eli accountor
group on suurin talouden ja henkilöstönohjauksen palvelujen tuottaja
Pohjois-Euroopassa. He tarjoavat yrityksille sekä julkisille organisaatioille
hallintoa ja liiketoimintaa tukevia palveluja ja ohjelmaratkaisuja. Yhtiössä
työskentelee 2300 asiantuntijaa ja heillä on yli 30 000 asiakasta
kahdeksassa eri maassa. Pretax yhtiö toimii suomessa 40 toimiston ja
konserniyhtiöidensä kautta. Liikevaihto vuonna 2011 pretax yhtiöllä oli 180
miljoonaa euroa.
Pretax yhtiöt uskovat että taloushallinnon on oltava tehokasta ja sen on tuotettava johtamiseen tarvittavaa tietoa. Taloushallinnossa kannatta käyttää asiantuntijaa ja asiantuntijan käytössä on tärkeää hyvä yhteistyö. Palvelu tarjoajana pretax yhtiöt keskittyvät työntekijöidensä osaamiseen, toimialatuntemukseensa, henkilökohtaiseen palveluun, varamiehitykseen, parhaisiin järjestelmiin, henkilöstön parhaan motivaation ylläpitämiseen, asiakas tyytyväisyyteen, hyvää maineeseen ja siihen että account group on valtaosiltaan Suomessa toimivan johdon yritys. Vänttinen kertoi myös, millä tavalla tilitoimistoalalla menee tällä hetkellä suomessa. Taloushallinnonala on koko ajan enemmän sähköistymässä. Sen avulla työntekoa voi nopeuttaa ja työvaiheita on vähemmän, lisäksi myös kulut pienenevät.
Pretax pohjoiskarjala Oy, missä Mirja Vänttinen toimii johtajana, on perustettu vuonna 1948. Se aloitti ensimmäiseksi nimellä pohjois-karjalan yrittäjät ry., mutta vuonna 2004 se otti käyttöön aputoiminimen Tilitoimisto optimus. Vuonna 2006 aloitti MBO-kaupan myötä Tilitoimisto optimus oy ja se levitti siipiään avaamalla vuonna 2007 toimipisteen myös Enoon. Vuonna 2009 toimipisteitä tuli myös Lieksaan, Ilomantsiin sekä toinen toimipiste Joensuuhun. Vuonna 2010 se liittyi osaksi Pretax yhtiötä ja sillä tuli myös uusi toimipiste outokumpuun.
Vänttinen kertoi, että alalla tarvittavia taitoja ja ominaisuuksia ovat taloushallinnon ammattikorkeakoulutasoinen tai muut soveltavat opinnot ja työkokemus. Lisäksi asiakkaan alan tiedot, liiketoiminnan lainalaisuuksien ymmärrys, markkinointi- ja myyntiosaaminen sekä asiakaspalvelutaidot. Olisi hyvä olla myös tietotekniikan osaamista taloushallinnon hoidossa, kansainvälistymisosaamista ja hyvä oma motivaatio työn tekoon.
Mirja Vänttinen esiintyjänä
Vänttinen oli vakuuttava
ja kannustava esiintyjänä. Hän kannusti meitä yrittäjiksi ja työntekoon. Hän
seisoi suurimman osan aikaa samassa paikassa, mutta se ei haitannut esitystä,
koska hänen äänen käyttönsä ja muu esityksensä oli niin vahva. Hänen PowerPoint
esityksensä oli hyvin tukemassa esitystä ja se ei häirinnyt esitystä eikä hän
lukenut PowerPoint-esitystä suoraan vaan selitti omin sanoin asiat. Esitys oli
minusta yksi mielenkiintoisimmista ja selkeimmistä esityksistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti